eihän tästä nyt sitte tullu taas vittuakaan koko hommasta. kerran kerkesin sen ukon kanssa jo asiat sopia, sitte se suuttuu jostain tyhjänpäiväsestä viestistä jota ei kyllä mitenkään vihamielisesti tarkotettu (luulis että se olis tajunnu :) -hymiöstä, mutta ei) ja nyt on sitte taas tuli irti. mulla on jotenki sellanen fiilis ettei yksinkertasesti tästä tule tuon kanssa yhtään mitään. toisaalta olis kyllä aivan ihana vallantunne sanoa ettei mulla kiinnosta ja todella tarkottaa sitä, jatkaa elämää niinku sitä ei oliskaan ja tulla toimeen loistavasti ilman sitä! mutta ei. miehän en sitte voi olla sitä tyyppiä joka päästää noin vaan irti, mutta olis se nyt kiva jos alle viiden vuoden selvittäis... jokatapauksessa haluan ukon synnytykseen, ja haluan että se on minun kans viimeset hetket ennen sitä. eli siis minun ilmeisesti pitää vaan madella ja anoa armoa siihen asti että mulla itellä hajoaa vintti lopullisesti, eikä se muuten ole kaukana.

no sitte ilosemmista asioista, olen saanu jopa lähestulkoon kaikille sukulaisille ja läheisille kerrottua. ketään vaikeita tapauksia ei ainakaan ole enää jäljellä, eikä kukaan ottanu asiaa niin että olisin loukkaantunu reaktiosta! toisaalta eihän kukaan niistä sano päin naamaa, mutta kannustavista sanoista voin sentään kuvitella että ne oikeasti tarkottaa ehkä jotain hyvää joskus.

sain muuten tuossa eräänä kauniina päivänä hoitolaukun, vaunut (joku yhdistelmähommeli, käsitin että niistä saa rattaat kans), pomppukeinuja, alustaa hoitopöydälle sun muuta kaikkea kivaa krääsää. niin ja aivan ihanan pikkusia vaatteita => olisin ihan innoissani ku saisin nyt tietää sen sukupuolen niin pääsisin ostelemaan oikean värisiä vaatteita ja kattelemaan ikeasta kaikenlaista pinnasängystä hoitopöytään.

niin ja tosiaan, asuntoki on vielä hommaamatta, tosin ettei sillä kyllä kiire ole mutta hankalaa se on ku en tiedä yhtään minkälaisen haluan, mistä sen haluan ja kuka sen vuokran sitte mulle maksaa sen muutaman kuukauden ajan ku olen äitiyslomalla, koska se asuntohan on mulle toki yksin liian iso sitte. mutta en kyllä jaksa ottaa nyt stressiä siitä asiasta, jos selviäis yhdestä vaikka kerrallaan.

ehkä tää tästä. jotenki vaan tuntuu että tuon miehen mielialojen mukaan menee minunki, sillon ku se on innoissaan mukana ja apuna on mullaki kivaa, sitte ku tulee haistatusviestiä turhaan on mulla sitte mieli täysin maassa. ei se näin kuulemma neuvolankaan mukaan sais mennä, mutta en voi mitään.

neuvvola taas tässä reilun viikon päästä, saa nähdä pääsenkö sinneki sitte taas yksin.

"opettele elämään sen asian kanssa" ja "jätä sen typerän ukkos mielipiteet omikseen" on kommentteja joita kuulen melkein päivittäin, ja vastaus on päivä päivältä tylympi "TULE ITE KOKEILEMAAN!" mutta eihän ne tajua. voi apua.