HIPHIPHURRAA!

vai pitäskö sittenkään sanoa noin? riippuu ihmisestä, mutta minusta 19-vuotias vasta parisuhteesta eronnut opiskelija -äiti ei kuullosta kovin kaksiselta.

toisaalta olen innoissani, kaikki muuttuu nyt niin radikaalisti. toisaalta taas en jaksais katella katellisten ihmisten naamoja, tai 40-vuotiaita äitejä joiden mielestä äidiksi on oikeus tulla vasta aikaisintaan kun on täyttäny 30. anteeksi nyt vaan mutta en ole samaa mieltä asiasta, ja itseasiassa olen ottanu sen asenteen että minusta tulee maailman paras äiti. 

ensimmäinen ongelma sitten tuleeki tässä: miten kerron tämän (ilo)uutisen äitille? toisaalta sillä ei ole paljon sanottavaa koska se sai minut alle 20-vuotiaana, mutta oon ihan varma että sieltä tulee jotain tyyliin "olisit nyt jumalauta ottanu minusta oppia" tai "tajuatko miten iso asia tämä on ja että olet siitä vastuussa loppuelämäs?"

ja ÄITIKULTA MIE TAJUAN!

ku vaan vanhemmatki tajuais ettei me mitään vitun idiootteja olla.

raskaus on nyt niin alussa kyllä vasta (10+4) ettei kannata hätiköidä minkään kanssa, mutta haluaisin ostelemaan sulosia pieniä vaatteita! :) ja oi kyselemään pinnasänkyjä sun muita kivoja juttuja sukulaisilta ja muualta, mutta ei.

nii ja hei kävin tänää ensimmäistä kertaa neuvolassa, pelkäsin taas aiheettomasti. se oli ihanan osaava ja asioista tietävä ihminen. ja kaikki oli vielä hyvinki! toivottavasti asiat pysyyki hyvin.

toivottakaa onnea, voi olla etten tule elämäni toista tekstiä tänne koskaan kirjottamaan, äiti on saattanu repiä multa pään irti, jei