muistimpa tämänki sivuston tuossa huomatessani että joku oli käynyt kommentoimassa ja sain ilmotuksen sähköpostiin, täytyy tätä sitte ilmeisesti ainaki muutaman kirjotuksen verran päivittää.

tuossa lueskellessani muutaman edellisistä teksteistä (varsinkin sitä ihan ensimmäistä) kuullostaa teksti just siltä miltä yläasteaikaiset päiväkirjat aiheuttaa - puna nousee poskille ja myötähäpeää itseä kohtaan ei voi välttää, yhtään lapsellisemmin en varmaan olisi edes osannu tuoda asioita esille. nyt en yhtään kyllä ihmettele osaa noista kommenteista joissa ihmiset miettii miksi edes teen lapsen, ymmärrän sen paremmin ku hyvin näin jälkeenpäin.

kai sitä ollaan sitte kasvettu, ainakin henkisesti tuntuu etten ole enää yhtään tuollanen ku viimeksi kirjotellessani.

nykyään kaikki on siis hyvin, sain pienen pojan jota rakastan enemmän ku mitään muuta. pärjäsin sen kanssa alkuajat, niinku nytki oikein hyvin yksin. ehkä jopa helpompaa olla välillä yksin, ei tarvitse miettiä kasvatukseen liittyviä eriäviä mielipiteitä tai muuta turhaa. poitsu on nykyään päiväkodissa ja viihtyy siellä oikein hyvin, itse pääsin jatkamaan koulutusta ja nyt alkaa viimeinen vuosi - onneksi. tässä ihan viimeaikoina muutettiin oikein ihanaan asuntoon keskustaan; lasitettu iso parveke, parkettilattiat, astianpesukone, oma sauna, ihan kivasti tilaa ja lasitiiliä<3 olohuoneen ja makuuhuoneen seinän välissä :) tykkään kovasti!

lapsen isän kanssa asiat on ollu monimutkasia alusta asti, ja jotenki tuntuu että monimutkasina ne taitaa pysyä ihan loppuun asti. apua isästä ei sinällään henkisesti tai rahallisesti ole millään tavalla ollu missään vaiheessa, sillontällön pyörinyt paikalla, ja sillonkin enemmän tiellä. niihin aikoihin kun poika täytti vuoden palattiin lapsen isän kanssa yhteen, kai se vanha suola alkoi molemmilla janottaa. eihän siitä sitten mitään tullu, muutaman viikon jälkeen huomasin että tunteet ei tätä ihmistä kohtaan ole niin suuria kun tähän hommaan vaaditaan, mutta päätin silti yrittää. muutama viikko taas eteenpäin ja samanlainen tappeleminen jatkui mitä oli pidemmän suhteen loppuaika. noin kolmen kuukauden yrittämisen jälkeen päätimme erota, ihan lapsenkin takia. siitä asti tähän hetkeen välit on ollu viileääkin viileämmät - isä on käynyt tapaamisoikeuden mukaisesti eli kerran viikossa valvottuna minun luonani katsomassa poikaa... paitsi viimeyönä saatiin asioita sovittua ja nyt ollaan ilmeisesti sulassa sovussa, saa taas nähdä kuinka kauan.

ja tuosta pojasta! siitähän voisin kirjotella vaikka koko loppuyön :) aivan ihana hymypoika, kaikki neuvolasta tarhaan on aivan rakastuneita tuohon enkeliin. kauhea hulivili, tavaroita löytyy vessanpöntöstä ja kengistä, millon on kaikki tutit piilotettu astianpesukoneeseen ja millon piirretty huulipunalla seinään, silti se on aina se ihanin :) koskaan tuon pojan kanssa ei mitään ongelmia ole ollu; ei vatsavaivoja, hammasitkuja, isompia sairauksia tai mitään muutakaan. syö hyvin ja paljon melkein mitä vaan antaa, tarhassakin on monta kertaa kysytty että onko tämä kaveri ollu aina näin helppo!

mutta se siitä sitte, oman pikku tuhinan viereen nukkumaan että jaksaa huomenna taas touhuta! saa nähä millon sitä taas jaksaa/muistaa kirjotella, koetan kovasti pitää tätä edes suurinpiirtein ajan tasalla :)

noniin, tässä sitten viimeviikolla päästiin muuttamaanki, ihana kaksio parvekkeella ja omalla saunalla vähän kauempaa keskustasta ku edellinen :) täysin tyytyväinen olen! ehkä hiukan liian aikasin tosin muutin, kela ei ainakaan kovin maksele vuokria yksin isossa kaksiossa asuvalle, mutta onneksi on näitä apuja vähän jokapuolella.

lapsen iskäki lomilta tullessaan käy jokakerta ainakin yhen yön kyläilemässä ja kattomassa mitä mulle kuuluu, viimeksi intoutu jo soittamaan lempibiisejään mp3-soittimesta mahalle :D mielenkiintonen näky luultavasti

nyt ollaan sitte muutenki jo niin pitkällä että neuvolassa aletaan käymään kahden viikon välein, sinänsä ihan mukava tietää useammin kuulumisia, mutta koulun kanssa menee ehkä vähän turhankin vaikeaksi. viimekerralla kaikki oli hyvin, mitä nyt painoa tulee edelleen kilo viikkoon mikä on aika kiitettävästi, saa nähä saanko painoa normaaliksi enää vaikka juoksisin pysähtymättä ylämäkeen vaunujen kanssa monta tuntia jokapäivä pelkällä vesikuurilla -.-' ja tosiaan ensviikolla on aika äitiyspolillekki, saa tietää synnytänkö normaalisti vai tehdäänkö mulle sitte se suunnniteltu sektio. tosiaan mulla on kuulemma eteisistukka, elikkä ilmeisesti istukka on kohdun suun edessä, ja jossei se nyt ensviikkoon mennessä ole sieltä noussu niin ainut vaihtoehto on sektio. minun puolesta sinällään ihan hyväki vaihtoehto olis tuo sektio, tuo synnytys ei nimittäin siltä ole tähän mennessä kuulostanu/näyttäny että siitä kunnialla selviäisin hengissä, mutta katsotaan.

ja tuossa eilen tuli muuten ensilumetki, maassa on jo 5cm lunta ja jokapaikka on ihan valkonen C: jotenki piristi kauheasti vaikka yleensä vihaanki lunta henkeen ja vereen!

mutta nyt sitte laskuja makselemaan ja lenkkeilyä suunnittelemaan ;)

jääny tännekki sitte tässä hääräillessä kirjottamatta, mutta päivitetäämpä hiukan!

elikkä nythän alkaa jo pikkuhiljaa viimenen kolmannes, ja mulle on tähän mennessä tullu jo 17kg lisää painoa! jotku sanoo että huono homma, mutta minusta on pääasia että neuvolan täti on sitämieltä ettei sillä ole väliä, alipainonen ku olin ennen raskautta.

nythän on siis kaikki sinänsä jo ihan hyvin, isyysasiat on pikkusen iskän kanssa täydessä sovussa hoidettu, ja siihen päädyttiin että yksinhuoltajuuden otan ainaki siihen asti kunnes _ehkä_ joskus mennään kihloihin, muutoin pysyn yh-äitinä. muutenki kaikki on aikalailla selvää, asuntoa lukuunottamatta mutta onhan mulla vielä muutama kuukausi aikaa!

äitiyspakkaus on tullu, ja ostin ite jo autoon turvakaukalon ja sitterinki C: nyt vaan sitte shoppaileen ikeasta pinnasänky ja hoitopöytä enskuun puolessavälissä ja sittenhä mulla onki jo kaikki isoimmat asiat kunnossa!

koulua käyn nyt sitte viimeseen asti, ihan marraskuun puoleenväliin.

mutta nyt pitkälle lenkille ja terveellistä iltapalaa tekemään että huomenna jaksaa koulussaki istua :) mukavia syksyjä kaikille!

Noniin! nyt sitten ollaan kesäfiiliksissä sekä pikkunen että minä! iskä on alkanu ottamaan asioista vastuuta ja hoitaa niitä nyt jo innolla, vaikka ei armeijasta pidäkkään. oli kuulemma aiemmin suunnitellu muuttoa toiselle paikkakunnalle, mutta nyt sitten ilmotti ettei asia kiinnosta enää eikä minua voi jättää yksin! JEI!

sitten tosiaan, kävin tuossa rv 20+6, eli muutama päivä sitten ultrassa sairaalassa eikä sieltä sitten niin kauhean hyviä uutisia tullutkaan. lapsivettä on kuulemma aivan siinä alarajoilla ettei sitä ole liian vähän, istukka on jotenkin omituisessa paikassa (selän puolella liian alhaalla) ja suolistossa on jotain mitä pitää katsoa josta ei kuulemma kannata edes huolestua.

sain siis sairaalan lääkärille ajan tuohon ensikuun alkuun missä noita asioita tutkitaan, muuten vauva on kuulemma kasvanu oikein hyvin ja laskettuaika siirty hieman aiemmaksi eli 3.12, alunperinhän se oli 1.12.

ja tosiaan siitä kummallisesta tunteesta vatsassa: sehän oli liikettä niinku ajattelin, seuraavien päivien aikana tunsin sen selvemmin ja vatsan päältä liikkeet jo näkee jos sattuu oikeaan aikaan masua kattelemaan! nyt on sitte jo sellanen kumpu että!

eilen illalla sitte tapahtu kummallisia asioita: miehen sukulaiset otti yhteyttä! kaikki kuulemma tukee minua eikä kukaan ole käymässä kimppuun, iloisia ovat ja mukana haluavat lapsen kasvussa olla. elikkä ei siitäkään enää ressiä, nyt pitää lähinnä ihmetellä miten saan minun marsista ja miehen plutosta tuleet suvut sulatettua yhteen.

hyvää siis kuuluu! ja kiitoksia kommenteista, en jotenki jaksa perehtyä tähän miten täällä vastataan tai muuta, joten en ala erikseen ihmisille vastaamaan, mutta kaikki kommentit olleet mukavia tai ainakin asiallisesti esitettyjä, hyviä mielipiteitä siis.

alkaa jo tasoittumaan tämä homma, mieskin ottaa välillä ihan itse yhteyttä ja pyytää kyläileen. tässä alle viikko sitte kävin siellä yötäkin. se oli ehkä omituisin yökyläily ikinä; tavallaan kaikki tuntu jotenki tutulta, tottakai ku miehen kanssa yli kaksi vuotta seurustelin ja kaikki tavarat on entisestä asunnosta tuttuja, ja asuntokin on miehen siskon entinen eli sielläkin aiemmin olen toki ollut, mutta silti mikään ei ollu tuttua.

jäin miettimään sitä, että muutama tunti oltiin vaan ja juteltiin, vauvasta ei ukko tosin suostu paljoa puhumaan ja vastailee mahdollisemman lyhyesti. muista asioista sitten juttelee ihan normaalisti ja ystävällisesti. siinä sitte erästä sarjaa katellessa päätti ottaa syliin kattomaan ja myöhemmin pussata? alle puolituntia noiden tapahtumien jälkeen sitten ukko kommentoi "tuota, eihän tässä mitään tunteita ole" keskellä keskustelua.

tuohon olis mukava saada vastaus; valehteliko mies jostain kumman syystä vai oliko se tosissaan ja muuten vain hellyydenkipeä? koska minusta ei kyllä kovin kaverilliselta vaikuttanu muutenkaan, veti minut vielä yöksi ihan syliin nukkumaan ja aamulla ku sai silmät auki, ensimmäisenä otti minut lähemmäs. ihmeissään saa kyllä tuon ihmisen kanssa olla jatkuvasti, käyttäyty se sitte positiivisesti tai negatiivisesti.

mutta toisaalta ehkä se alkaa tottua ajatukseen, ehkä se nyt aikuistuu, ku kerta pyytelee anteeksi kaikkea sanomaansa ja jopa baarista (!!!!!) lähettää viestiä että olenko hereillä jos tulis käymään. elikkä minua on ajateltu ;)

niin ja sitte vielä vähän vauvasta loppuun! olen jotenki ihan varma että tunnen lapsen liikkeet nyt! muutaman päivän ajan on omituista liikettä tuntunu alavatsassa aina iltaisin ku menee sänkyyn rauhassa makaamaan :> tuntuu jännältä, mutta ihan vannomaan en menis. toisaalta noiden kirjojen mukaan ei minun sitä pitäs tuntea vielä, koska olen ensisynnyttäjä ja olen vasta nyt 18+2.

tiistaina neuvola! ajattelin laittaa miehelle sunnuntaina viestin jotenki tähän suuntaan "tiistaina olis neuvola, ajattelin ilmottaa että jos haluat tulla mukaan tähän viimeseen ennenku menet armeijaan :)" ja jotenki olen kai taas ihan sekasin noiden hormoonien kanssa tai sitte vaan tosissaan tunnen jotenki että se tulee! ja sitten vielä muistin aikana pakko kommentoida: joku aiemmin kirjotti mulle että omituinen tunne alavatsassa joka ei virtsatientulehdus ole, olisi klamydiaa. elikkä alussahan mulle tehtiin ne tutkimukset eikä mitään sukupuolitauteja ole! elikkä pitää kai kysäistä sitä tiistaina, jos muistan :)

ja sitte ihmiseit, olis ihanaa jos joku tietäis tästä armeijasta enemmän;

1. miten armeijasta saa vapaata esim. ultraääneen, vai saako ollenkaan

2. miten synnytyksen kanssa jos en halua olla yksin viimesilläni kotona; saako mies jotenki vapaata sieltä ku ei tiedetä edes tarkalleen milloin synnytys käynnistyy ja kauanko saa olla sen jälkeen kotona ennen takaisinmenoa

3. kuulin jostain että armeija maksais jotain pakollisia vauvantarvikkeita, eli pitääkö tämä paikkaansa ja saanko armeijan ostamaan esim. autoon istuimen tai pinnasängyn?

eihän tästä nyt sitte tullu taas vittuakaan koko hommasta. kerran kerkesin sen ukon kanssa jo asiat sopia, sitte se suuttuu jostain tyhjänpäiväsestä viestistä jota ei kyllä mitenkään vihamielisesti tarkotettu (luulis että se olis tajunnu :) -hymiöstä, mutta ei) ja nyt on sitte taas tuli irti. mulla on jotenki sellanen fiilis ettei yksinkertasesti tästä tule tuon kanssa yhtään mitään. toisaalta olis kyllä aivan ihana vallantunne sanoa ettei mulla kiinnosta ja todella tarkottaa sitä, jatkaa elämää niinku sitä ei oliskaan ja tulla toimeen loistavasti ilman sitä! mutta ei. miehän en sitte voi olla sitä tyyppiä joka päästää noin vaan irti, mutta olis se nyt kiva jos alle viiden vuoden selvittäis... jokatapauksessa haluan ukon synnytykseen, ja haluan että se on minun kans viimeset hetket ennen sitä. eli siis minun ilmeisesti pitää vaan madella ja anoa armoa siihen asti että mulla itellä hajoaa vintti lopullisesti, eikä se muuten ole kaukana.

no sitte ilosemmista asioista, olen saanu jopa lähestulkoon kaikille sukulaisille ja läheisille kerrottua. ketään vaikeita tapauksia ei ainakaan ole enää jäljellä, eikä kukaan ottanu asiaa niin että olisin loukkaantunu reaktiosta! toisaalta eihän kukaan niistä sano päin naamaa, mutta kannustavista sanoista voin sentään kuvitella että ne oikeasti tarkottaa ehkä jotain hyvää joskus.

sain muuten tuossa eräänä kauniina päivänä hoitolaukun, vaunut (joku yhdistelmähommeli, käsitin että niistä saa rattaat kans), pomppukeinuja, alustaa hoitopöydälle sun muuta kaikkea kivaa krääsää. niin ja aivan ihanan pikkusia vaatteita => olisin ihan innoissani ku saisin nyt tietää sen sukupuolen niin pääsisin ostelemaan oikean värisiä vaatteita ja kattelemaan ikeasta kaikenlaista pinnasängystä hoitopöytään.

niin ja tosiaan, asuntoki on vielä hommaamatta, tosin ettei sillä kyllä kiire ole mutta hankalaa se on ku en tiedä yhtään minkälaisen haluan, mistä sen haluan ja kuka sen vuokran sitte mulle maksaa sen muutaman kuukauden ajan ku olen äitiyslomalla, koska se asuntohan on mulle toki yksin liian iso sitte. mutta en kyllä jaksa ottaa nyt stressiä siitä asiasta, jos selviäis yhdestä vaikka kerrallaan.

ehkä tää tästä. jotenki vaan tuntuu että tuon miehen mielialojen mukaan menee minunki, sillon ku se on innoissaan mukana ja apuna on mullaki kivaa, sitte ku tulee haistatusviestiä turhaan on mulla sitte mieli täysin maassa. ei se näin kuulemma neuvolankaan mukaan sais mennä, mutta en voi mitään.

neuvvola taas tässä reilun viikon päästä, saa nähdä pääsenkö sinneki sitte taas yksin.

"opettele elämään sen asian kanssa" ja "jätä sen typerän ukkos mielipiteet omikseen" on kommentteja joita kuulen melkein päivittäin, ja vastaus on päivä päivältä tylympi "TULE ITE KOKEILEMAAN!" mutta eihän ne tajua. voi apua.

noniin, nythän sitte tää homma mutkistuu taas entisestään ja mulla on kohta vatsahaava tämän homman kanssa.

soittelin siis eilen illasta lapsen isälle ja kyselin sitte miten tässä edetään. ei mitenkään yllättävää sieltä tulee vastaukseksi että eihän hän tiedä mitä tekee, sen vaan päätti että armeijaan meinasi heinäkuussa lähteä. ajatteli kuulemma soitella kunhan keksii ratkaisun, mutta kuulemma niin kauan ku minä pysyn samanlaisena ku olen herra aikoo pysytellä kaukana sekä minusta että lapsesta. tuossa siis melko selkeä vastaus, varsinki ku minähän en ala luonnettani muuttamaan, enkä usko että kukaan siinä edes onnistuis!

mutta hankalintahan tässä nyt on että sain takapirun, ämmän joka alunperin oli avopuolison kavereita, mutta ystävystyi sitte minuunki on sitte alkanu ilmeisesti sabotoimaan tätä hommaa. se pyörii tämän miehen kanssa, selittää sille kaikkea epämäärästä minusta, ja levittää juttuja että tämä mies jotenki vihais minua. no, soitin sitte eilen että mikä helvetti tämän homman nimi on niin tämähän kumos kaikki ja sano ettei meillä ole mitään ongelmaa. ja mielenkiintosintahan on seki vielä, että tämä kyseinen nainen kaveeraa mulle ja kyselee innoissaan kuulumisia ja hommailee tuollasta selän takana. saa olla varuillaan, saatan vielä 'vahingossa' ajaa päältä joku kaunis päivä.

mutta se siitä sitte, yritän jatkaa elämääni vaikkaki tää jotenki menee kokoajan vaikeammaksi.

kiitoksia kuitenki kommenteista joita on tullu, että jätä se ukko ja pärjäät hyvin omillasi.

alan olla teidän kanssa erittäin paljon samaa mieltä, pelottaa vaan se että pärjäänkö sittenkään

isästähän ei sitte viime kirjoituksen jälkeen ole mitään kuulunu, ja taitaapa siitä muutenkin kuukausi olla että mies itsestään mitään ilmoitti. liekkö on enää edes samalla paikkakunnalla. viestiähän olen yrittäny laittaa, ja soittamisestahan ei yhtään mitään tule (ukkohan on melkein joka päivä humalassa tai pilvessä) ku eihän se vastaa puhelimeen.

no, hyvä puoli noissa viesteissä on kyllä että se jokatapauksessa ne lukee, vaikkei vastaakkaan. toisaalta alan olla jo sitä mieltä että minun puolesta se voi pysyä poissa, pärjään paljon paremmin itsekseni!

no sitte takaisin ilosiin asioihin hetkeksi: löysin aivan ihanan pinkin pinnasängyn ikeasta, nyt vaan pitää odotella että jos lapsonen sattus tyttö olemaan niin tuon sängyn pääsisin ostamaan :) muutenki siellä oli kaikenlaista mitä olisin halunnu pakettiautollisen sieltä kantaa, mutta päädyin siihen etten mitään vielä osta, kuitenki olen niin alussa että mitä vaan voi tapahtua.

tuohon mitä vaan voi tapahtua muuten voisin kysyä; onko normaalia että alavatsassa tuntuu siltä kuin olisi virtsatientulehdus? nyt on muutaman päivän ollu sellanen tunne, mutta virtsatessa ei mitään ongelmaa, eli sehän se ei sitten ainakaan ole. kai? no, maanantaina on taas uus neuvola ja lääkäri, ehkä ne osaa kertoa jos kukaan ei kerkeä kommentoimaan! ihanaa taas päästä sinne muiden ihmisten töllisteltäviksi, ja kaikken ihanimpanahan on että olen ne aiemmat neuvolat käynyt sen miehen kanssa ja vakuutettiin sille tädille että homma on hanskassa ja vaikkei seurustella enää hoidetaan lapsi yhdessä. no enhän mie voi mistään tietää että sitte käy näin, että miehellä flippaa päässä? maanantaina siis ensimmäinen neuvola yksin, pääsen selvittämään tilannetta ;d liekkö kaikkea uskallan edes mainita.

saa nähdä, lähinnä jään enemmän odottamaan jännityksellä ku innolla !

nyt ollaan sitte käyty ultrassa, ja kaikki näytti normaalilta, onneksi :) (nythän ollaan 12+6) on tosin melko ikävää käydä siellä ensinnäki yksin, ja sitte siihen päälle vielä se että kaikki vanhemmat kattoo jotenki vinosti, jotenki niiden kasvoilta voi lukea sen että ne olettaa etten onnistu niinku muut ja ettei mulla olis varaa tai jotain. tekis mieli kyllä huutaa niille ettei kaikki nuoret ihmiset ole vastuuttomia tai ryyppää ja hajota paikkoja, mutta ei ne ole sen arvosia että menettäisin hermoni ;> ultrassa muuten vaihtu laskettu aikakin muutaman päivän aiemmaksi, 1.12!

mutta tulipa sitte lisää vettä myllyyn! kuulimpa tuossa eräältä hyvän päivän tutulta keneen tässä tänään kaupungissa raha-asioita selvitellessä törmäsin, että tämän lapsosen isä on taas jaellu sille mielipiteitään. kuulemma ei meinaa isyyttään todistaa ettei joudu mitään maksamaan (ja vastuuta ottamaan). että ihminen joka näistä asioista paljonkin tietää vois kertoa mulle, vähän vähemmän näitä lapsitaisteluja kokeneelle että miten homma toimii ja jos teen isyystestin, onko isällä mahdollista sitte yrittää viedä lapsi multa pois sitte ku tajuaa että menettää oman lapsensa kasvamisen?

tästähän nyt tajuaa jo aika hyvin jos kukaan samalla paikkakunnalla asuva lukee että kuka olen, joten sama se nyt on vielä lisätä että tämän lapsen isällähän ei ole omaa isää tavallaan, tai oikeastaan isä ei ole osallistunu poikansa elämään ollenkaan. sillon ku aloin kyseisen pojan kanssa seurustella, hän tosi usein mainitti että olis kiva jos olis oma isä ja että hänestä tulee kyllä paljon parempi isä ku omastaan. no mitäköhän ihmettä noille mielipiteille nyt on tapahtunu? ja ihmettelen vielä sitäki että minähän jätin, ja hän yritti sopia riitaisaa eroa ja olla kaveri vielä, niin missä vaiheessa asiat on kääntyny päälaelleen?

kuitenki noista hankalista ihmisistä huolimatta mulla ei ole ollu enää pahoinvointiakaan viikkoon ainakaan eikä muutenkaan ole enää niin hankala olla. mitä nyt välillä vähän ärsyttää ku kaikki kaverit tuntuu menevän vaan alkoholin perässä ja perjantait saa oletettavasti viettää aika yksinäisessä seurassa ellei vanhempien luokse lähde kyläileen tai baariin selvinpäin istumaan.

eiköhän tästä selvitä, ku vielä muistaisin tänne vielä asioita kirjotella :D

no nyt sitte on elämä helpottunu monella asteella eilisen illan jälkeen! sain nimittäin kerrottua asiasta mummolle, eli ihmiselle joka minua luultavasti puolustaa tässä kaikkein eniten :)

se oli ilonen minun puolesta, ja kyseli heti minkäväristä potkupukua aletaan virkkaamaan. lupas jopa minun puolesta kertoa äitille, mutta en osaa vielä päättää onko se hyvä vai huono idea. toisaalta se kerkeäis miettiä asioita ennenku näkis minut seuraavan kerran ja toivottavasti huomais että on turha itkeä ku maito on maassa. mutta toisaalta taas eikö näin isoista uutisista kuulu kertoa ite? oha se nyt kumma että mummo kertoo minun puolesta joskus että minä menin naimisiin :D

siinä sitte innoissani ku kertoilin asiasta mummolle, ni keksin soitella tätille toiseen päähän suomea. sieltä sitte liikenis vaunut ja rattaat plus pomppukeinuja ja vaatteita jos lapsi vaan sattuu olemaan tyttö. tosin sieltäki päin tuli onnittelujen lisäksi kommenttia "mitenköhän sie uskallat tuollasen tempun tehä, sinun äitin tuntien!" ja saman kommentin tais mummi sanoa aiemmin vähän erillä sanoilla :d

niin ja koulunki kanssa ilmeisesti sitte meni sekasin täysin tämä homma, en oo jaksanu mennä sinne johonki kuukauteen vaikkei mulla edes olis ollu ku yhtä ainetta, ja nyt ilmeisesti se sitte kusi. syksyllä sitte uusiksi, niin kauan ku kunto pitää jättisuurella mahalla<3

OI ETTÄ OON INNOISSANI!

kaikenlaisia muitaki ihmeellisiä juttuja on tapahtunu tässä lähiaikoina, mutta eiköhän niihin saa selvyyden. oon kyllä sellanen päiväpaiste että tartutan tämän hymyilyn jo useampaan päivän aikana.